Koko perheen perinnetapahtuma!

Kaikkien Aikojen Maatalousnäyttely

5. ja 6.7. klo 10-17

Kaikkien Aikojen Maatalousnäyttely on heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna järjestettävä koko perheen perinnetapahtuma, jolloin museoalueella esitellään vanhoja maalaistalon työtapoja lukuisissa talkoovoimin toteuteuttettavissa työnäytöksissä.

KAMN_puintiKAMN_pahnapoika

Lisää kuvia perinnetapahtumasta kuvagalleriassa

Perinnetapahtuman ohjelmassa on jo usean vuoden ajan ollut mm. puintinäytös, kyntönäytös, traktoriparaati, plankkusaha, hevoskierto, klapikone ja pärehöylä. Lisäksi jatkuvia työnäytöksiä ovat mm. kasvivärjäys sekä naisten käsityöt kuten kehräys ja matonkudonta. Museoalueella keitetään saippuaa sekä punamultamaalia ja punotaan köyttä. Mäkipirtillä paistetaan myös kakkoa ulkouunissa Työnäytöksenä tehdään myös riukuaitaa ja pärekattoa. Useilla näytöksillä on tärkeä museaalinen merkitys museomiljöön säilyttämisen kannalta.

KAMN_valokuvaus
Museon talkooväki toivoo vieraidensa viihtyvän tapahtumassa samalla tavalla kuin jokainen talkoolainen vuodesta toiseen nauttii talkoohengestä ja omasta osallistumisesta.
Yli-Kirralla viihtyy helposti koko päivän, niinpä myös vieraiden jaksaminen on otettu huomioon ja ruokailumahdollisuuksia on useita.
Menneen ajan äänet, maut, tuoksut ja tarinat ovat vuosien varrella kiinnostaneet kaiken ikäisiä. Yli-Kirran näyttelyssä kirjataan noin 2000-3000 näyttelyvierasta vuosittain. Tapahtuma toteutetaan parinsadan talkoolaisen voimin ja perinnetapahtuma onkin Punkalaitumen Museo- ja kotiseutuyhdistyksen kesän merkittävin ponnistus.

Punkalaitumelaisesta kotiseututyöstä syntynyt vanhojen työtapojen näyttely ei ole ainoa laatuaan, mutta lienee yksi pisimpään Suomessa järjestetyistä perinnetapahtumista. Historiansa valossa Kaikkien Aikojen Maatalousnäyttely on jo perinne itsessään.

KAMN_juhoKAMN_parehoyla